joulujuttuja jouluun hurahtaneille ennen joulua ja joulun jälkeenkin

maanantai 7. joulukuuta 2015

Hama kuusenkoristeet

 Pitihän Hamoistakin jotain värkätä.
Muutama kuusenkoristehan niistä tuli. 
Pikkukuusi sai pari  uutta koristetta.
Kivoja ja helppoja kun mitkä.
Netti on muuten pullollaan näitä ohjeita Hamoista.


sunnuntai 6. joulukuuta 2015

PipariTalon Pystytys

 Saatiinhan se talopaketti lopulta pystytettyä, sormethan siinä tietysti paloi perinteisesti kuumassa sokerimassassa, ei tullut yllärinä!

 Katossa Carneval-keksejä ja hedelmäkarkkeja, tikapuilla kaksi mustaa salmiakkikissaa.

 Ikkunassa tikkarimassaa joka suli kauniisti läpikuultavaksi.
Tomusokerista lumisade päälle ja siinäpä tuo nyt on valmiina.

lauantai 5. joulukuuta 2015

PipariTalo

Osat paistettuna ja ikkunatkin tein tikkareista. Kuorrutusta vaaleanpunaista ja vihreää. Kokoomista vaille ja koristeita. Kohta alkaa talonpystytysnäytös:)

 Tikkarit heitin mortteliin ja survasin karkeaksi jauheeksi, ikkunanreikään sitten muruset ja uuniin paistumaan, ihan kaunis kirkas vihreä ikkunalasi siitä tuli.

 Töttöröt valmiina.

VäriValoja

 Ostin Anttilasta pari patterilla toimivaa minivalosarjaa.
Ihana pieniä, toisessa kuusia ja toisessa sydämiä.
Väriledit on kuparilangassa ja helposti taitettavissa eri asentoihin ja minne vaan.
 Vihreät kuuset pääsivät pöydälle tarjottimelle.
 Punaiset sydämet pikkukuuseen.
Täytyy ottaa päivällä uudempia kuvia kun illalla on niin tummanpuhuvia nämä kuvat. Toivon mukaan päivällä olisi joku kirkaskin hetki, vaikka vesisadettahan luvatiin ihan tolkun määriä taasen.
Seuraavana onkin vuorossa sini-valkoinen päivä...

perjantai 4. joulukuuta 2015

PipariMuotteja

 Kaivelin laatikosta piparimuotit esiin, niitä onkin kertynyt kaikenlaisia.
Mutta, mutta
pakko oli kaupasta pari uutuuttakin hankkia.
Enkeli ja Possu.
Possuhan on ihan klasikko ja mulla ei edes ole ollut sitä!

Piparitaikina odottaakin pakkasessa, ehkä itsenäisyyspäiväksi sais jotain aikaiseksi, ei tiedä vielä.

torstai 3. joulukuuta 2015

TähtiÄ

 Taittelin kartongista tähtiä, malli netistä, viivoja myöten taitellaan.
Ihan helppoa mutta mallin pitää olla sit ihan tarkka muuten ei tule symmetristä tähteä. Näitä voi tehdä erilaisista pahveista, vaikka muropaketista ja vähän suhumaalia päälle niin tulee kivan metallisen näköisiä. Ajattelin kokeilla, ostin kuparinväristä suhua että kohta nähdään.
Ostin ruskean eri kuviollisia kartonkisettejä, tähtiä ja nuotteja. Näistä tulee kivoja.

keskiviikko 2. joulukuuta 2015

Ylen JouluKalenteri

 Ylen Joulukalenterissa tänä vuonna seikkailevat liikennepuistopoliisit Maltti ja Valtti, tällä kertaa siis hiihtopoliiseina Ylläksellä.
Eilen tuli siis eka jakso.
Tässä jo pyydeltiin kuumaa kaakaota.
Kiva katsoa näitä kunnolla tehtyjä kalentereita kuten viime vuonnakin.
Satsattu vähän rekvisiittankin, ihan kelpaa aikuisellekin.

tiistai 1. joulukuuta 2015

KuPPiKaKKuJa

 Täältä Internetin uumenista löytyi kuppikakkujen ohje ja pitihän se kokeilla.
Ensinnäkin, ensimmäiset kupit olivat liian pieniä suureen jauhomäärään ja jouduin vaihtamaan isompiin kuppeihin. Aikas tuhti määrä tulikin. Vähän liiaksikin.
Pitihän tämäkin kokeilla.

Jouluinen herkkupala valmis, mikrossa 2 min.

maanantai 30. marraskuuta 2015

Linnuille talviruokaa

Tänään ruokitaan lintuja. Olemme heti syksyn alusta ruokkineet lintuja, kuorittuja auringonkukansiemeniä, kuorittua kauraa, hakattua maapähkinää, Tintin talviruokia, talipalloja (muista ottaa verkko pois talipalloista!) ja kaikennäköistä muuta sekoitusta. Linnut tykkää että ruokavalio vaihtelee ja jokaiselle löytyy oma herkku. Toinen tykkää pähkinöistä ja toinen siemenistä.  Kaikki on kylläkin kelvannut viimeiseen pisaraan.
Joka päivä pitää ruokintapaikat tarkistaa ja puhdistaa, varsinkin sateen jälkeen pitää telineitä kopistella ettei siemenet juutu kosteana sisään.