joulujuttuja jouluun hurahtaneille ennen joulua ja joulun jälkeenkin
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tapani. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tapani. Näytä kaikki tekstit

perjantai 26. joulukuuta 2014

Tonttuja

 Tontut löysivät paikkansa takanreunalta.
 On muoria ja pukkia kaiken kokoista.
 Tämä painivan tontun tapasin tavaratalon ikkunasta. Nalle taitaa olla voitolla!
Tänään vietetään jo TapaninPäivää ja ajelupäivä niinsanotusti. Ennen hevosilla nykyään erilaisilla hevosvoimilla, vaikka ajattelin jättää meidän hevosvoimat talliin - autotalliin. Ulkoilutan vain kinttujani tännä, ekologista vai? JouluÄhky pitää saada pois joten ulkoilu on poikaa.

torstai 26. joulukuuta 2013

Tapania

Tänään ajellaan perinteisesti Tapaninajelut, meilläkin mutta muuttokuorman kera peräkärryllä. On sekin ajelua! Ns. hyötyajelua. Muuten varmaan ihmiset liikkuvat muutenkin jo Tapanina koska ovat niin kyllästyneitä kotona oloon, minä en ole - en ainakaan uuteen kotiin joka odottaa. Muutenkin olen koti ihminen. Huomenna pukkaa jo arki päälle ja meikäläiselläkin työpäivä ja sitten taas viikonloppu ja loppukiri muutossa että urakkaa piisaa viimeiseen saakka. Uusi vuosi uusissa maisemissa eri paikkakunnalla;)