joulujuttuja jouluun hurahtaneille ennen joulua ja joulun jälkeenkin
Näytetään tekstit, joissa on tunniste joulukirkko. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste joulukirkko. Näytä kaikki tekstit

maanantai 12. joulukuuta 2011

12. luukku

Kuva kynttilästä ja luukusta (oli joulukirkko) epäonnistui. Kaapeli ei toimi kameran ja tietokoneen välillä, kuvat kyllä kortilta sain koneeseen ja muokkasin, mutta ei ne tullutkaan koneelle, ja olin ne jo deletoinut kamerasta, tällästä tänään ihan maanantaitunnelmaa siis. Vettä muuten lotisi ihan kiitettävästi illalla kun tulin kotiin. Käväistiin joulupukin ostoshankinnoilla ja kaikki alkaa olla hankittuna tai ainakin on mietitty jo osin kaikki. Muutama kirja vielä hakusessa. Sitten vaan relax. Huomenna paremmat kuvat toivonmukaan, jos tekniikka pelittää. Bloggerin taustakuvatkin kettuili viikonloppuna kun Keisarin uudet vaatteet blogi ei tee enää pohjia, kun Picasa on muuttanut kuvien latausta eli koot mitä sattuu, että ottaa pattiin kun ollaan tän tekniikan armoilla (anteeksi tämä vuodatus, ei kovin joulumieltä, hyi lumiukko:/) Voi voi vaan, hyviä jatkoja. Huomenna tavataan paremmilla koneilla:)

pari ihanaa animaatiota netistä näin joulukirkko tunnelmissa


Niin ja minäkin sain joulukortit tänään kirjoitettua ja huomenna postilaatikkoon:)

perjantai 9. joulukuuta 2011

9. luukku

Joulukirkkohan se siellä.
Päästään aiheeseen: Minun kirkkoni
Tampereen keskustan Vanha kirkko, jonka edessä nyt seisoo joulukuusi (ei siis tässä kuvassa)

Tampereen Tuomiokirkko, kaunis kivinen kirkko

Aleksanterin kirkko, jossa tuli kouluaikoina istuttua usein, koulu oli nääs nurkalla.

Nykyisen seurakuntani Aitolahden seurakunnan vanha kirkko,
uusikin on mutta se on aivan kamala "siilo", en voinut edes laittaa kuvaa siitä.

Messukylän kirkko (uusin)

Teiskon puukirkko

sunnuntai 5. joulukuuta 2010

Joulu kaapista osa 2

5. kynttilä sytytetty.

Sunnuntaisiivouksen (hyvä päivä siivota, en siis pyhittänyt
lepopäivää, mutta huomenna toinen pyhä, jolloin en tee mitään - ANTEEKSI siis)
 ohella hyökkäsin vaatehuoneeseen
joululaatikoilleni (niitä on monta!)
löysin "rautatieasemani".
Siellä se laatikossa uinui. Siinä on vilkkuvat valot
ja rautatie aseman äänet!!!

-juna etualla, hieman pimeässä

isä ja tytär odottavat junaa ratapihalla


lisää juna aseman väkeä talvisessa maisemassa


joulukirkko odotaa väkeään

lauantai 4. joulukuuta 2010

Talvipäivän viettoa


4. kynttilä.
Meidän koti-vääpeli kerkesi sytyttämään kynttilän ennen
kuin kerkisin ottamaan kuvan.
Tämä ei tule toistumaa, nelonen ei näy kunnolla
mutta kyllä se se on.

Tänään ulkoilu-autoilupäivä. Kävimme kätköilemässä ja
kuvasin talvista maisemaa. Tässä vähän satoa:

Havut näyttävät ihan lumitähdiltä



Muroleen kirkolta

Kurun metsäopiston joulukuusi

Joulutunnelmaa kotona.
Riisipuuro on hellalla ja sauna lämpiämässä,
hyvää nautinnollista loppuiltaa.


sunnuntai 28. marraskuuta 2010

1. Adventti

Ensimmäisen adventtisunnuntain tekstinä on palmusunnuntaihin liittyvä kertomus Jeesuksen ratsastamisesta Jerusalemiin. Ensimmäinen adventtisunnuntai sijoittuu aina 27.11. ja 3.12. väliseen aikaan, joulupäivän ajankohdasta riippuen. Ennen joulua tulevat vielä toinen, kolmas ja neljäs adventtisunnuntai
Adventtiaika alkaa 1. adventtisunnuntaista ja päättyy jouluaattoon,
eli elämämme nyt adventtiaikaa jonka päätöksenä
häämöttää tuo kauan odotettu joulu.
Adventtiajan jälkeen tulee 12 päivän kestävä jouluaika, joka kestää joulupäivästä loppiaiseen. Suomen evl-kirkossa joulunajan katsotaan nykyään alkavan jouluaattona puolenpäivän aikaan.
1. adventtisunnuntaihin liitetään Hoosianna-hymni,
sitä varmaan veisattiin joka Suomen kirkossa tänä aamuna,
kuuntelin sitä radiosta. Hieno laulu joka opittiin jo kouluaikana
ennen lukemaan oppimista.





Josko tänään ehtisimme hengähtää ja nauttia hiukan
tästä hartaasta tunnelmasta, mikä liitetään adventtiin.
Tästä se alkaa varsinainen sesonkiaika, ainakin meille
"jouluhulluille". Itsenäisyyspäivä vähän katkaisee tätä
jonkin verran, silloin käymme haudoilla, olemme ehkä
marssimassa ja tölttämme kateudesta vihreinä linnanjuhlia.
Siitä sitten myöhemmin.

Meillä on perheessa suuret syntymäpäiväjuhlat
heti itsenäisyyspäivän jälkeen, joten leipomista on
luvassa ja muutakin juhlatunnelmaa, ihan kivaa vaihteeksi.
Saa laittaa jo joulua näihinkin juhliin ihan luvan
kanssa. Tarjoilut on jo melkein suunniteltu
valmiiksi, toteutusta odotellaan. Pakkaseenhan
voi jo leipoa valmiiksi. Mutta musta on kiva tehdä
sitten vasta juuri ennen juhlaa tuoretta leivonnaista.

keskiviikko 3. marraskuuta 2010

Tunnelmaa

Jouluhan syntyy tunnelmasta ja ihmisistä. Tunnelman luomiseen on jokaisella omat keinonsa, joskus se ei edes vaadi paljoa niin sanotusti konkreettisesti. Punainen kynttilä keittiöpöydällä voi riittää. Kaikki ei tarvitse olla kovinkaan kaupallista tai materialistista (vaikea sana!) Joulu CD pyörimään ja lasi kuumaa glögiä. Ai kun saiskin sitä ja pipareita. Niitä voiskin leipoa jo. Pipareistahan tulee niin ihana tuoksu taloon että. Se jos mikä luo tunnelmaa tai riisipuuro. Sitä tekis mieli viikonloppuna tehdäkin, se kun on ruokaisaakin. Varsinkin kun tänä ultrakeveänä light aikana keitän se perinteisesti "punaiseen" maitoon että se olisi oikein täyteläistä.




Jouluna on tapana käydä joulukirkossa, siellä on aina
ihana tunnelma, ihmisetkin rauhoittuvat siellä
eikä siellä korvista tulvi tip-tapit vaan ihan
eri laulut. Niitä on kiva käydä laulamassa.


Tunnelmatekijöiden lista:
KYNTTILÄT
TAKKATULI
LUMISADE
PIPARIN TUOKSU
GLÖGIN HÖYRY
JOULUMUSIIKKI
JOULUKIRKKO
KANELIN TUOKSU
KUUMA SAUNA
LÄMMIN VILTTI
VILLASUKAT
OMA KULTA

MIKÄ PUUTTUU LISTALTA?