joulujuttuja jouluun hurahtaneille ennen joulua ja joulun jälkeenkin
Näytetään tekstit, joissa on tunniste hoosianna. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste hoosianna. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Ensimmäinen adventti


 On ensimmäinen adventti ja sytytetään ensimmäinen kynttilä.
Tänä vuonna adventtikynttilät ovat lasipurkeissa, punainen pitsinauha reunaan liimalla ja joulukuusi-tauluun liidulla numerot, kuten viime vuonnakin. Tuli ainakin turvalliset kynttiläpurkit.

Purkit on sekalaista seurakuntaa, mutta saapikin olla, koska halusin kaikista erilaiset.
Pohjalla riisinjyviä joten sopii sekin ajankohtaan hyvin:) kaadoin purkista vanhentuneet pois että kiertoon menivät, uutta tilalle kun riisipuuroja aletaan tekemään.

sunnuntai 27. marraskuuta 2011

1. adventtisunnuntai

1. adventtisunnuntai ja uuden kirkkovuoden alku (luterilaisilla).
Kirkoissa lauletaan Hoosiannaa.


Rauhallista ja kiireetööntä joulunalusaikaa kaikille lukijoille!
Nyt on aika rauhoittua pikkasen että sitten ne joulukiireet eivät tunnu niin kovilta, jos niitä ensikkään tulee. Kannattaa aina miettiä tekeekö liikaa vai pärjäisikö vähemmälläkin. Joulu tulee kaikesta huolimatta, aina ei tarvi olla kaikkea runsaasti ja paljon. Yksi kynttilä pöydässä nostaa jo kummasti tunnelmaa. Joka pikkujouluun ei tarvitse mennä voi olla kotona kullan kainalossakin. Lasi punaviiniä ja kynttilävalo riittää hyvin tähän tuskaan. Kokeilkaa!

Nasut saivat punaiset joulunauhat