joulujuttuja jouluun hurahtaneille ennen joulua ja joulun jälkeenkin

maanantai 31. joulukuuta 2012

Uuden vuoden aattona 2012-2013

Taas on vuosi takana ja tavoitellaa uutta 2013.
Mitä se tuo tullessaan, ei tiedä vielä. Erikoisia suunnitelmia ei ole. Kaikki siis otetaan mitä annetaan. Tänään illalla räiskitään ilotulitteita taivaalle (joka on aivan turhaa ja järjetöntä). Ei innosta. Tinanvalanta on menneen vuosien huvi, nykynuorille tylsää, mulle se silloin riitti. Nyt ei sitäkään enää, tinoistakin on tullut ydinjätettä eikä niitä saa laittaa roskuun. Mikshän niitä sitten edelleen myydään, kirjakaupan kassallakin niitä tyrkytettiin?
Toivotaan rauhallista vuodenvaihdetta ja vähemmän roskaisaa (toivoahan sopii).
Aloitetaan siis 1.1.2013.

lauantai 29. joulukuuta 2012

Viattomat lapset

Eilen vietettiin viattomien lasten päivää:
 
Joulukuun 28. päivänä muistellaan Herodeksen lastenmurhan uhreja sekä Joosefin, Marian ja Jeesus-lapsen pakoa Egyptiin. Tapaninpäivän tavoin tämäkin päivä muistuttaa, että uskoon kuuluu valmius marttyyriuteen ja vaino Jeesuksen tähden voi kohdata myös sivullisia. Päivä muistuttaa lisäksi Jeesus-lapsen ihmeellisestä pelastumisesta. Jumalan Poika säästyi Vapahtajan tehtävää varten.
 
Ruotsissa ja Suomessa viattomien lasten päivä oli ennen vuotta 1774 pyhäpäivä (neljäs joulupäivä). Se oli niin sanottu pikkupyhä eli päivä, joka oli niin pyhä ettei saanut tehdä työtä mutta ei niin pyhä että olisi pitänyt viettää sitä uskonnollisen hartaasti.
 

Herodes:
Sepä minua sangen suuresti harmittaa ja sydämelleni käy, että nuo kolme Itäisen maan viisasta miestä tekivät kuin viekkaat varkaat ja väärät valtiaat ja ottivat toisen tien ja menivät kukin eri teitä omalle maalleen.
Mene ja satuloitse valkea orhini, jolla minä olen sotinut Turkkia ja Tattaria vastaan, sillä tahdon minä nyt sotia noita kolmea Itäisen maan viisasta miestä vastaan.
Mene myös Petlehemiin, Juuttaan maan Taavetin kaupunkiin ja tapa ja virtaan heitä kaikki kaksivuotiset ja sitä nuoremmat poikalapset, kunnes olet löytänyt sen äsken syntyneen juutalaisen kuninkaan.
 

keskiviikko 26. joulukuuta 2012

Tapaninajelulle

Tapaninpäivä eli toinen joulupäivä on joulunseudun kirkkopyhä, ensimmäisen marttyyrin Stefanoksen ja hänen myötään kaikkien marttyyrien muistopäivä. Tapaninpäivä, 26. joulukuuta on aina ollut myös hevosten ja hevosmiesten päivä.
Tapaninpäivän perinteisiin kuuluu tapaninajelu, mieluiten hevosella. Hevosia opetettiin juoksemaan ja ajeltiin kylillä hupailemassa. Iloiset rekiretket tehtiin joukolla ja joulun hiljaisen hartaan tunnelman jälkeen nuoriso ja vanhempikin väki huristeli innoissaan kylänraitteja.
 
 
 
Nyt vaan tapaninajelulle, jos kelit sallii. Täälläpäin ainakin satoi kovasti eilen ja tiet aivan jäässä, aamulla mittarissa -20 joten ei ajelut innosta tälle päivälle. Parempi vietää tänään pyjamapäivää ja syödä jouluruokia pois ja suklaatia, katsella telkusta parhaat jouluelokuvat yms. Huomennahan alkaa arki ja työt kutsuu. Mulla on onneksi huomenna syntymäpäivälahjan käyttö eli menen kosmetologille lahjakortilla jonka sain kesällä.
Pidetään blogia yllä vielä uuteen vuoteen.

maanantai 24. joulukuuta 2012

24. luukku

Joulu tuo tullessaan ison ilon,
ja ehkäpä myös muutaman lisäkilon.
Mutta ei nyt huolta asiasta tästä,
vaan nautitaan elämästä!
Hyvää Joulua kaikille!
 
Valkoinen liina pöytään ja kynttilät sytytetään, parhaat jouluastiat pöytään ja kaunis kattaus.
Laatikot uuniin. Syömään!
Pukin yllärilahjat odottaa kuusen alla. Niitä tutkitaan ja suklaata syödään. Illalla haudoille kynttilöitä viemään ja illalla nautitaan lasillinen hyvää punaviiniä ja rauhoitutaan jouluyöhön.
Tällainen on minun jouluni.
Joulupäivänä vanhemmille syömään ja viettämään joulua omien kanssa, mukavaa yhdessäoloa ja nautiskelua.

sunnuntai 23. joulukuuta 2012

23. luukku

 
 
On allain avaruus ja tähtipolku kauas vie.
On toinen maailma, on hämäräinen tie.
On tähtiaika uus ja taivaansini määränpää,
kun pilven portaisiin vain kevyt jälki jää.
Niin kovin kaukainen on pieni kylä päällä maan,
sen tiet ja talot, puut, on lumipuvussaan.
Joku jää katsomaan kuka lentää noin.
itsekin hämmästyn kun lentää voin.
On jäätä avaruus ja selkääni mä siivet sain.
On kuu niin sininen mun lentomatkallain.
Kuutamoon liukenee portaat pilvien.
Liukenen itsekin ja leijailen.
On aikaa avaruus ja tuhat vuotta hetkinen.
On tähdet kotimaa ja mä saan nähdä sen.

lauantai 22. joulukuuta 2012

22. luukku

Nyt on ihanaa kun on valkoista puhdasta lunta joten joulukin tuntuu jotenkin todellisemmalta kun märkä musta loska. Olkaamme siis kiitollisia luontoäidille. Eläimet tykkää ja varsinkin talveneläjät. Lumessa on kiva seurata jälkiä, kesällähän niitä ei juuri tule seurattuakaan. Lintuja ollaan ahkerasti ruokittu nyt ja pähkinät ainakin maistuvat niille.

perjantai 21. joulukuuta 2012

Joulun tunnelma -haaste

 
Sain tämä haasteen Suvipiha-blogista Marietalta.
Vastaa alla oleviin kysymyksiin ja laita haaste eteenpäin neljään blogiin.
Tunnelmakuvia on tietysti mukava liittää joukkoon..
Linkitä blogiin josta sait haasteen.
 
1. Lempi joulukukka..
2. Joululaulu joka virittää joulutunnelmaan..
3. Tätä jouluvalmistelua en ole koskaan jättänyt tekemättä..
4. Joulun tuoksu..
 
1. Lempikukkani jouluna on amaryllis ja tulppaanit
 
2. Jouluyö, juhlayö virittää tunnelmaan
 
3. Joulukuusi on aina ja se koristellaan sen seitsemillä koristeilla
 
4. Joulutuoksu on piparit, kaneli, neilikka, havut, hyasintti, lanttulaatikko, sinappihunnutettu kinkku
 
 
Tämä haaste lähtee eteenpäin:
 
 
 
 


 

21. luukku

 
Muumien Joulu
 
 Kukaan ei ollut ennen kuullut joulusta eikä sen herkuista, sillä he aina nukkuvat talvi unta. " Jouluna kaikki antavat toisilleen lahjoja ja syövät joulunherkkuja, joulu on vuoden tärkein juhla ja silloin koristellaan kuusi hienoilla koristeilla ja lauletaan joululauluja."Tiuhti sanoi. " Mutta emme me ole ennen sellaista juhlineet." mamma sanoi. " No mitä te siinä vielä odotatte, lähtekää hakemaan kuusta ja tekemään herkkuja."Tiuhti hoputti. Pian talossa oli kauhea sählinki. Mamma teki Niiskuneidin kanssa herkkuja ja Pappa ja Muumipeikko lähtivät hakemaan kuusta. He etsivät ja etsivät ja lopulta löytyi sopiva ja he toivat sen Muumitalon pirttiin. Sillä välin Tiuhti ja Viuhti olivat tehneet lahjoja kaikille puusta, paperista, ja jopa lumesta. Mamma ja Niiskuneiti olivat tehneet herkullisia herkkuja ja kattaneet jopa pöydän valmiiksi. Pian kaikki alkoivat koristella kuusta ja laulamaan joululauluja. Taloon alkoi tulvia vieraita kuullessaan juhlista ja ne kestivät koko yön. Ne olivat ensimmäiset ja ikimuistoiset juhlat joista tuli perinne.